keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Pre climb Kilimanjaro - päivät ennen starttia

Kuten jo aikaisemmassa vinkkipostauksessa mainitsin, välipäivä kannattaa pitää kun Kilimanjarolle lähtee. Erityisesti siinä tapauksessa jos käyttää KLM yhteyttä Amsterdamin kautta kuten valtaosa taitaa tehdä. Meidän koko 13 hengen ryhmä saapui samalla lennolla, tosin ensimmäistä kertaa tavattiin vasta bussikuljetuksen lähtöä odotellessa. Lento saapui Kilimanjaron kentälle kello 1945. Matkaa oli taitettu siinä vaiheessa jo tunti poikinensa; oma herätyskello herätti aamulla 0400 jälkeen. Istumista oli saanut siis harjoittaa ihan tarpeeksi. Meillä oli tietysti puolellamme kuitenkin lyhyempi matka kuin Yhdysvalloista lentäneillä, joita rasitti myös huomattavasti pidemmän matkan lisäksi aikaero. Helsinki ja Kilimanjaro ovat samalla aikavyöhykkeellä joten lisärasitetta matkaväsymykseen ei omalle kohdalle tullut.

Banaanit kypsyy
Maahantulomuodollisuudet veivät aikansa kentällä. Viisumin saaminen tapahtui kolmen pysähdyksen taktiikalla. Ensin jonotettiin ykkösluukulle, jossa viisumi maksettiin; 50 dollaria. Sitten siirryttiin jonottamaan kakkosluukulle, jossa otettiin valokuva sekä tehtiin passiin liimattava viisumi. Tämän jälkeen kolmas jonotus vielä yhdelle luukulle, jossa saapuvista otettiin vielä arkistoon valokuva sekä sormenjäljet. Tämän jälkeen päästiin noutamaan matkatavarat, sekä odottelemaan muiden samalla lennolla saapuvien retkeläisten pääsemistä muodollisuuksien ohi bussiin. Muutama tunti meni odotellessa, jonka jälkeen oli edessä vielä 2,5 tunnin kuljetus hotelliin. Yö oli pitkällä hotelliin saapuessa. Muutaman kaljan jälkeen baarissa matkakumppanien kanssa jutellessa oli aivan valmista kamaa nukkumaan. Onneksi siis aamulla ei tarvinnut herätä kelloon ja aloittaa urakkaa, vaan sai rauhassa makoilla, sortteerata tavaroitaan ja miettiä, kuinka päivän viettäisi. Kukonlauluun kyllä herättiin, sillä läheisen kylän eläimet aloittivat päivänsä hyvissä ajoin äänekkäästi keskustellen.


Syvästä yöunesta ja leppoisasta aamusta huolimatta pitkä istuminen tuntui kyllä kropassa. Pää huusi raitista ilmaa ja oli pakko päästä ulos hengailemaan jäseniä oikomaan. Buukkasimme hotellista oppaan ja lähdimme osan ryhmästämme kanssa retkelle läheisille vesiputouksille, kahvi- ja banaanitiluksille sekä chagga-heimon kylään. Oli todella mukava neljän tunnin retki! Vesiputouksille menessä sai tosiaan jalat kyytiä jyrkkien rappusten muodossa alas - ja ylös. Tämän jälkeen vierailimme läheisellä kahvi- ja banaaniplantaasilla. Opimme, kuinka kahvista tulee kahvia ja miksi kahvia sekä banaaneja kasvatetaan yhdessä. Kyseinen plantaasi toimii myös koulutustarkoituksissa ja sen avulla jaetaan tietoa viljelystä alueen pienkasvattajille. Paikallinen kahvi oli sen verran maukasta, että tilattiin sitä oppaaltamme Johnilta kilo mukaan kotiin viemisiksi. Kahvittelun jälkeen kävimme vielä hotellimme vieressä sijaitsevassa chagga-heimon museokylässä kuuntelemassa heimon historiasta.

Kahveepaussi

Pavuista kahviksi
Illalla, ennen yhteistä illallista meillä oli yhteinen pre climb-tapaaminen. African Walking Companyn koordinaattori Jackson kävi yksityiskohtaisesti läpi mitä seuraavat päivät tulevat pitämään sisällään. Vastaava infotilaisuus pidettiin joka ilta vuorella, jossa pääopas Charles kävi läpi seuraavan päivän ohjelman, antoi vinkkejä säätilasta ja miten kannattaa pukeutua sekä kuinka hommat etenee. Hotellin infotilaisuudessa myös saatiin käyttöömme vuokratut tarvikkeet. Itse oli vuokrannut makuupussin ja kävelysauvat. Siinä vaiheessa vähän kadutti, että olin pakannut mukaan ilmalla täytettävän makuualustan. Vuokrattava kunnon paksu aluspatja olisi ollut niin paljon parempi!

Ensimmäisten päivien aikana ehti tutustua myös retkikuntamme jäseniin. Mukanamme matkusti yli 40 henkisen henkilökunnan kanssa 11 kiipeilijää. Aivan loistavia tyyppejä kaikki!




Chagga-heimon aarteita
  • Isä ja tytär Georgiasta Yhdysvalloista. Matkaan oli lähdetty tyttären valmistuttua collegesta isän luvattua matkan "ihan minne tahansa". Tytär oli valinnut Kilimanjaron. Hän oli myös retkikuntamme nuorin, 23-vuotias.
  • Äiti ja poika Pohjois-Englannista. Äiti oli hiljattain jäänyt eläkkeelle ja halusi poikansa kanssa viettää lomaa yhdessä. 
  • Neljän hengen porukka Washington DC:stä Yhdysvalloista. Kaksi heistä, mies ja vaimo olivat olleet tasan vuosi aikaisemmin samalla reissulla. Vaimo oli päässyt huipulle miehen yrityksyn katketessa aikaisemmin. Hampaan koloon oli jäänyt siis jotain ja matkaan päätettiin lähteä uudelleen. Mukana tällä kertaa myös vaimon sisko ja paras kaveri. 
  •  Kolmen hengen perheporukka Lousianasta Yhdysvalloista; äiti, tytär ja äidin veli. Tytär oli kiivennyt Kilimanjarolle kolme vuotta aikaisemmin. Tämän porukan mies oli myös retkikuntamme vanhin, 68-vuotias. 

Matkassa mukana Nikon COOLPIX AW130-kamera. 








maanantai 19. syyskuuta 2016

Retki tehty - omia vinkkejä & havaintoja Kilimanjarolta

Hetki on mennyt viime bloggauksesta ja nyt on tuo reissukin tehty. Eilen palattiin kotiin. Jalat alkaa jälleen toimimaan, joka paikkaa ei enää särje ja tuoreltaan on hyvä kertoa, millaisia vinkkejä ja kokemuksia jäi mieleen. Toivottavasti näistä on apua lukijoille, jotka vastaavaa retkeä miettivät tekevänsä. Tarkempaa matkakertomusta seuraa tässä pikku hiljaa tulevissa kirjoituksissa! Reittimme oli Rongai Route.
Kantajat olivat aivan todella kovaa porukkaa!


  • Pitäkää välipäivä. Me lensimme KLM Amsterdamin kautta Kilimajarolle; samalla lennolla oli koko meidän 13 henkinen porukka. Lento saapui 1945 illalla. Maahantulomuodollisuudet vei melko kauan kentällä ja kuljetus hotelliin kesti pari tuntia jossa olimme vasta puolen yön jälkeen. Rankaksi olisi tullut lähteä kiipeämään heti seuraavana päivänä, välipäivä tuli todella tarpeeseen. 
  • Retki oli varattu Peak Planetin kautta. Paikallisesti reissun hoitaa African Walking Company. Isot suositukset! AWC:n oppaat, kantajat ja paikalliset järjestelyt olivat kaikki ensiluokkaisia. 
  • Kansainvälisessä retkikunnassa ei tietty pärjää ilman hyvää englanninkielen taitoa, sillä se on ainoa kieli mitä sielä puhutaan. Meidän porukassa oli yhteensä 13 henkeä; kaksi Suomesta, kaksi Briteistä ja loput yhdeksän Yhdysvalloista. Henkilökunta puhuu hyvää englantia. 
  • Ruoka vuorella oli yllättävän hyvää. Kasvispohjaista, runsasta. Aamiaisella oli usein puuroa, leipää, hedelmiä. Lounas ja päivällinen sisälsi alkukeiton, pääruuan ja jälkiruuaksi hedelmiä, lettuja yms. Pastaa tarjottiin useampana päivänä. 
  • Pölyn ja pöllyävän hiekan määrää on vaikea mitata. Paljon sitä on ja tunkee vaatteisiin, silmiin, nenään, korviin. Huivin pitäminen suun edessä ja aurinkolasien käyttö jeesaa paljon. 
  • Leireissä iltaisin, öisin ja aamuisin on kylmä - ja mitä korkeammalle mennään sitä kylmempi on. Itse siirryin iltaisin paksun toppatakin käyttöön heti toisessa leirissä. Paksusta makuupussista huolimatta nukuin aluskerrastossa, verkkaireissa, fleecetakissa ja pipo päässä.
  • Matkan ajankohta kuivana kautena oli todella hyvä idea. Satanut ei kertaakaan. Sateisena ajankohtana kaikki on varmasti vieläkin haastellisempaa; lämpimänä pysyminen ja loikkiminen kivisillä reiteillä. 
  • Alemmissa korkeuksissa päivisin aurinko on polttavan kuuma ja hiki virtaa. Auringolta suojautuminen on todella tärkeää sillä palaminen tapahtuu nopeasti ja on hyvin tuskallista.
  • Kilimanjaron kiipeämistä ja vaativuutta vähätellään aika paljon. Se, ettei matka sisällä teknistä kiipeämistä ei tee siitä helppoa sunnuntaikävelyä puistossa. Päivämatkat ovat pitkiä ja ne tuntuvat puolta pidemmiltä koska happea ei ole. Palautumispäiviä ei ole. Jotkut päiväosuudet sisältävät hyvinkin jyrkkiä nousuja vaikeassa maastossa. Silmät täytyy pitää jaloissa että näet mihin kivikoissa astut. Huonokuntoisempikin toki hitaasti reiteistä perusleiriin selviää mutta vaikeasti. Joukossamme oli hyvin hidas liikkuja, jonka kunto loppui kesken joka päivä. Hän pääsi kyllä perille aina, mutta useita tunteja meidän muiden perässä mikä tietenkin tarkoitti hänelle taas vähemmän aikaa levätä. Kuulimme, että edellisellä viikolla vuori oli vaatinut jälleen kuolonuhrin. Itse en nähnyt tilannetta, mutta kiipeilijäkaverit kertoivat että nytkin, huiputusyönä oli joku toisesta retkikunnasta ollut todella huonona ja tajuttomana rinteellä ison auttajajoukon häärätessä pimeässä ympärillä. Toivottavasti mies selvisi. 
  • Hitaasti kannattaa mennä, vaikka kuinka tuntuisi että jaksaa nopeampaakin. Tämä kostautui meidän ryhmäläiselle joka paineli kolme ensimmäistä päivää hyvin reippaasti eteenpäin etujoukoissa. Viimeisellä etapilla perusleiriin loppui paukut eikä kunto enää riittänyt edes yritykseen huipulle ja vaivoin takaisin alas. 
  • Matkoja on todella vaikea arvoida kuinka kauan kestää päästä pisteestä A pisteeseen B. Paljon kauempana ajassa ja matkassa kuin voisi kuvitella. Esimerkiksi Mawenzi Tarnin leiristä perusleiriin Kibo Hutiin kävellessä Kibon huoltorakennukset näki pitkältä. Tunnin kävelyn jälkeen arvioin, että perillä ollaan 45 minuutin päästä. Kahden tunnin jälkeen käveltiin edelleen. 
  • Korkeus vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Itse en kärsinyt univaikeuksista ollenkaan, päinvastoin nukahdin ja nukuin aina kun oli mahdollisuus. Moni muu valvoi paljon. Ruokahaluttomuus vaivasi mutta pakotin itseni syömään joka ruokailulla ainakin jotain. Aivot olivat hyvin tyhjät eikä ajattelukyky riittänyt korkeammalla oikeastaan muuhun kuin siihen seuraavan askeleen ottamiseen ja huohottamiseen. Taju meinasi mennä pari kertaa johtuen väsymyksestä ja hapen puutteesta. Välillä tuli nähtyä kummallisia asioita kun kivet muuttivat muotoaan eläimiksi. Hyvin normaalitkin asiat tuntuivat välillä ylitsepääsemättömän haasteellisilta, kuten kenkien saaminen jalkaan ja vessassa käynti. Lähes jokainen meidän ryhmästä söi Diamoxia. Uskon, että ilman lääkitystä oma matkani olisi katkennut melko aikaisin. Diamox reseptin sain lääkäristä ja pakkaus maksoi pari kymppiä. 
  • Oppaita täytyy kuunnella ja totella. Jos he käskevät istua ja levätä - tee niin. Jos et tajua itse juoda tarpeeksi - juo kun käskevät. Meidän ryhmän pääopas Charles oli toiminut tehtävässään useita vuosia ja takana oli lähes 100 huiputusta. Hän piti hyvin tarkalla silmällä kaikkien vointia. Hapen pitoisuus ja pulssi mitattiin sekä kirjattiin ylös kahdesti päivässä. Tärkeimpänä tietenkin; jos opas sanoo että nyt on sinun aikasi lähteä kiireesti alas, toimi kuten sanotaan. 
  • Älä pakkaa turhaa. Päiväreppu kannattaa pitää hyvin kevyenä. Vettä, kamera. Se melkein riittää. Muutaman kilon painoinen reppu tuntuu korkeammalla satakiloiselta. 
  • Leirissä ei paljon jaksa tehdä. Etapin jälkeen ruokaa ja nukkumaan. Yöunille mentiin joka ilta viimeistään 1930 aikaan ja aamulla herättiin ja lähdettiin auringon noustua 07-08 aikaan. Kirja oli mukana ihan turhaan, kertaakaan en avannut. 
  • Huiputuspäivä on pitkä ja rankka. Se sisältää huiputuksen lisäksi paljon muutakin. Päivä alkaa edellisestä leiristä aamulla jonka jälkeen taivallat useiden kilometrien matkan yli neljän kilometrin korkeudessa perusleiriin. Levon ja ruokailun jälkeen ennen puolta yötä alkaa nousu. Huiputukseen ja takaisin perusleiriin pääsemiseen menee helposti kymmenen tuntia. Pieni lepo, ruokaa ja jälleen kymmenen kilometrin kävely seuraavaan leiriin. 
  • Retkikuntamme koko oli 13 henkilöä, ikähaitari 23-68 vuotta. Kahdeksan pääsi huipulle. Mukana oli kolme henkilöä jotka olivat toista kertaa matkassa. Heistä yksi joka edellisellä kerralla pääsi huipulle jäi nyt alkumetreille. Yksi joka ei aikaisemmin päässyt ei päässyt nytkään. Yksi näistä kolmesta huiputti kummallakin kerralla; erittäin hyväkuntoinen nuori nainen joka on juossut myös maratonin kolmesti. Kovasta kunnostaan huolimatta hänen näkemys oli, että Kilimanjarolle kiipeäminen on paljon rankempaa kuin maraton. 

Kivaa oli kaikesta huolimatta! Nyt alkaa jälleen kroppa tuntumaan normaalilta ja tuntuu, että sittenkin jaksaa taas kävellä vapaaehtoisesti. Palautuminen käynnissä siis, vaikka vuorella tuntui ettei enää koskaan jaksa kävellä ja tämä on ihan kamalaa. Suosittelen kyllä kaikille, mutta helppoa se ei ole eikä ilman hyvää kuntoa kannata lähteä. Pääkoppakin joutuu aika koville ja itsensä haastaminen on välillä sitä luokkaa että seuraavaa askelta edemmäksi ei voi ajatella. 

Tarkempaa matkapäiväkirjaa luvassa myöhemmin!




Matkassa mukana Nikon COOLPIX AW130-kamera. 

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Varustetsekki

Törmäsin jokunen aika sitten ihan pätevään listaan siitä, mitä Kilimanjarolle kannattaa pakata messiin. Tuon nettisivun mukaista varusteluetteloa olen aika pitkälle seuraillut omia hankintoja miettiessä ja tehdessä. Tilanne vaikuttaa aika hyvältä, kamat alkaa olla kasassa. Näin hieman sateisen kotosalla vietetyn juhannusaaton ratoksi päätin tehdä listan mitä matkaan otan sekä niistä puuttuvista tarvikkeista. Here you go.

Kengät
Mukaan pääsevät kengät
  • Viime syksynä hankitut North Facen Verbera Hikerit. Kilometrejä on tullut kengille jo mukavasti ja uskon, ettei ainakaan homma jää huonoista kengistä kiinni.
  • Leireillä hengailuun Riekerin Antistress tennarit. Riekerin kengät on aivan parhaita, muita en osta. Ihan kuin aamutossuilla kävelisit. 
 Vaatteet 
  • Catmandoon teknisen aluskerraston löysin Sittarin alekorista. Supermukava päällä! Toimittanee sekä yöasun virkaa sekä kerrastona huiputuspäivänä. 
  • Teknisiä pitkähihaisia urheilupaitoja meinasin pakata kassiin kolme kappaletta. Näitä on kertynyt kaappiin eri lähteistä joten paita-asiat kunnossa. 
  • T-paitoja ehkä myös sellainen kolme messiin. Yksi niistä on Team Rokka-paita. Sopii oivasti ottaen huomioon matkakohteen sekä omien värien tunnustaminen on aina paikallaan. 
  • Lundhagsin vaellushousut
  • Jotkut toiset housut - mutta mitkä? Kevyemmät alemmille rinteille.
  • Kolmannet housut. En tiedä onko järkevää mutta haluaisin sellaiset mukavat leirihousut joissa voisi lojua vapaa-ajalla teltassa ja hengailla leirissä. 
  • Fleecetakki. 
  • Huppari. Toiminee kevyempänä takkina ja leirivaatteena. Tälläkin tunnustetaan missä leirissä seisotaan - huppari on Rescueyhdistys Kulkurit ry:tä edustava. 
  • Kuoritakki.
  • Toppatakki huiputuspäivälle.
  • Sadeviitta - Stadiumin alekorista kolmella eurolla löytynyt.
  • Pipo
  • Putkihuiveja on kaksi - kevyempi versio ja kylmempään tarkoitettu.
  • Hanskat on mutta rukkasia huiputuspäivälle ei ole. 
  • Jotain auringolta suojaavaa hellehattua ei ole.
  • Alusvaatteita ja sukkia on ja ei ole - lisäshoppailua luvassa. Säärystimet on.
Kuoritakki & toppatakki
Nukkumistarvikkeet
  • Makuupussin päätin vuokrata kiipeilyn järjestävältä Peak Planetilta. Hinta retken ajaksi USD45. 
  • Makuualustaa ei ole
  • Tyyny on! Bergfeunden nettikaupasta tilattu. 
Kassit
  • Päiväreppu
  • Duffel bägin jossa siis kantajat vie kamasi leiristä toiseen löytyi Varustelekasta. 100 litraa mahtuu tavaraa. 
  • Luotettava, monta retkeä tehnyt Samsoniteni pääsee myös matkalle mukaan - sinne säilötään ylimääräiset kamat ja jätetään hotelliin säilytykseen. Puhdasta vaatetta yms mitä sitten tarvitsee ennen kiipeämistä ja safarille sen jälkeen.
Ja se kaikki muu
  • Julbo Explorer aurinkolasit
  • Vesipulloja
  • Polar M400 - koska haluan seurata sykkeitä, korkeutta yms
  • Petzlin otsavalaisin
  • Power bank & varapattereita
  • Varakengännauhat
  • Retkipyyhe
  • Hyttyskarkotetta
  • Aurinkorasvaa - hankintalistalla
  • Rakkolaastareita - hankintalistalla
  • Kävelysauvat - vuokraan nämäkin Peak Planetilta, USD10 
  • Kamera
  • Puhelin
  • Vessapaperia (ei tule talon puolesta vaikka täysihoito onkin)
  • Korvatulpat hankintaan (öisin voi olla kuulemma meluista)
  • Jotain jolla itseään voi ainakin jotenkin pestä
  • Meikkejä tuskin tarttee mutta hiusharjan ja kynsiviilan meinasin ottaa
  • Lääkkeitä. Kaikki hankintalistalla. Diamox-reseptin olen hakenut mutta en vielä lääkkeitä. Malariakuurin kanssa arvon - syönkö vai enkö. Siinä on aina se vaara melkoisista sivuoireista mutta toisaalta taas... Rokotuksia pitäisi uusia vielä. Imodiumia kassiin jos ripuli iskee, maitohappobakteereja myös kuten Buranaa. 
  • Energiapatukoita ja energiajuomajauhetta
  • Käsidesi
  • Viihdykettä vapaa-ajalle; esim joku kirja
  • Passi ja rahaa
Pipoa, huivia, paitaa, lamppua, vaatetta...

Aika paljon kaikkee... Ja silti tuntuu että listasta puuttuu asioita. Mitenhän nuo kaikki mahtuu sinne sadan litran duffel bägiin - makuupussi, makuualusta ja toppatakki vie jo näppärästi tilaa vaikka ne saakin kutistettua. Maksimipaino kantajilla on 15kg tosin moni tarvike kuitenkin kulkee mukana koko ajan omassa päivärepussa. En nyt keksi tuosta mitään mitä karsia voisi. Täytynee kuitenkin vielä suorittaa koepakkaus ja tarkastaa, että mahtuvat. 








torstai 5. toukokuuta 2016

Helatorstaita ja aurinkoa Sipoonkorvessa

Puoliso & koira 
Komiampaa keliä ei varmaan olisi voinut toivoa tälle päivälle! Olin puolison ja kahden koiramme kanssa kiertämässä Sipoonkorven Kalkkiruukin luontopolun. Oli varsin hyvä idea lähteä liikkeelle heti aamutoimien jälkeen sillä tuohon aikaan poluilla oli vielä hyvin väljää eikä parkkipaikkaa tarvinnut etsiä. Toinen meininki oli kun teimme lähtöä kotiin puolen päivän jälkeen, ihmisiä alkoi olla melko lailla liikkeellä kävellen ja pyörillä sekä parkkipaikat aivan tukossa. Luonnollisesti ei mikään ihme ottaen huomioon sään ja pyhäpäivän. Ihan kunnolla tuli hiki, t-paita päällä puoliso meni koko matkan. Itselläni oli kuoritakki päällä ihan varmuuden vuoksi jos metsässä onkin viileää :) Varmaan ensimmäisen kolmen sadan metrin jälkeen totesin että ei ole viileää ja sulloin takin reppuun.

Pelottavat rappuset 
Yksi havaittu reittimerkki


Reitti oli maastoltaan mukavan vaihteleva. Nousua, laskua ja tasaista. Polut oli hyvässä kunnossa, joskin muutamassa paikkaa joutui loikkimaan märempien paikkojen yli. Reitti-infossa olikin kerrottu että polun portaita sekä reittimerkintöjä parannellaan ja parannusta todellakin tarvitaan. Reittimerkinnät olivat aika kehnot ja välillä katosivat täysin. Mekin lähdimme pariin otteeseen ihan väärään suuntaan mutta aika nopeasti sitä sitten oivalsi ettei suunta voi olla oikea. Emme olleet ainoat jotka hairahtuivat oikealta polulta, ihmisiä palaili takaisin ohjeistaen muita että "tuo ei ole oikea suunta" tehtyään u-käännöksen jossain kohtaa. Kärsin jossain määrin korkean paikan kammosta ja muutama tilanne tuli eteen.... En niinkään korkeita paikkoja kammoa mutta esimerkiksi huonokuntoisten jyrkkien, kaiteettomien portaiden meneminen alas ottaa tiukille kuten myös kohdat jossa polku menee liian lähellä kallion reunaa. Onneksi on aina jossain joku toinen polku ja rappusetkin pääsee hätätilassa alas vaikka istumalla :)  Reissun pituudeksi meillä tuli muutaman väärän suunnan kanssa 5,3 kilometriä ja aikaa kului noin 2h20min. Pari pientä taukoa pidettiin, juotettiin koirat ja itsemme sekä söimme välipalaa. Koirat tykkäsi kovasti retkestä, meillä oli mukana Musti ja Jimi.  Kumpikin on todellisia eräkoiria ja viihtyvät loistavasti metsässä. Luontopoluilla ei tietenkään saa koiria vapaana pitää mikä heitä harmitti sillä olisivat mielellään rallattaneet ympäri metsää ja kallioita. Nauttivat olostaan kyllä uusia hajuja nuuhkiessaan.

Polar Flown tallentamaa statistiikkaa

Testasin retkellä nyt ensimmäistä kertaa kunnolla myös ostamaani Polar M400 GPS-juoksukelloa. Sykevyön puin päälleni mutta ilmeisesti en osannut synkata sitä oikein koska sykkeet ei tulleet tallennettua. Täytyy varmaan lukea ne käyttöohjeet paremmin. Reitin sain tallennettua kyllä! Hyvä peli on, täytyy nyt vaan kunnolla perehtyä sen käyttöön ja ominaisuuksiin.

Vasen jalkani alkoi oireilla noin tunnin kävelyn jälkeen, hieman nilkan yläpuolella ulkosyrjässä alkoi tuntua kipua mikä voimistui koko ajan. Pysähdyin pariinkin otteeseen katsomaan että hankaako joku vai mitä. Kenkien pitäisi jo tässä vaiheessa olla aika hyvin sisäänajetut, mutta jotenkin tuntui siltä että kengistä se johtui. Vauhtia ei kipu haitannut mutta joka askel varsinkin reitin lopulla alkoi olla jo todella epämukavaa. Nyt useampi tunti myöhemmin alue on vähän turvoksissa, alkaa muodostaamaan mustelmaa ja on hyvin kosketusherkkä. Täytyy tarkkailla tilannetta. Kilimanjarolla tuollainen vaiva on takuulla sellainen mikä stoppaa reissun parin päivän jälkeen viimeistään. Selvitellään missä vika. Sen verran lämpö ja kävely vei mehut että kotona nukahdin päiväunille kesken Ricky Gervaisin uuden leffaan Special Correspondents. Leffassa ei ollut vika vaan väsähtäneessä nelikymppisessä! Leffa kannattaa katsoa ja tuo reitti käydä kävelemässä, loistavaa ajanvietettä kumpikin.






perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kamat kasassa? Ainakin jotenkin!

Olen harrastanut viime aikoina nettishoppailua ja tehnyt hankintoja retkeä varten - joten tässä postauksessa kokemusta uusista nettikaupoista ja ostoksista. Oikeastaan aika hyvin alkaa olla ainakin vaatepuolella kamat kasassa. Pienempiä asioita pitää vielä hankkia kuten alusasu, vaellussukkia, kunnon hanskat x 2 (kevyemmät ja kunnon lämpöiset) sekä muuta sälää. Kyllä se vaan niin on totta että nettishoppailua kannattaa harjoittaa ja käyttää aikaa hommaan, sillä rahaa säästyy kun kartoittaa rauhassa mistä löytyy sekä kyttää tarjouksia.

Hankin Julbo Explorer aurinkolasit ja kyllä ne on hyvät. Ehtivät lojumaan aurinkoa odotellessa tuola kaapissa pari kuukautta mutta nyt kevään tultua on kyllä niiden parhauden huomannut. Autolla ajaessakin toimivat mainiosti. Julbot löytyivät saksalaisesta verkkokaupasta jolla on suomenkieliset sivut nimeltä Bergfeunde.  Toimitus oli nopea ja kuriiri toi suoraan kotiovelle. Hintaa Julboille tuli piirun alle 99€.

Puoliso tilasi itselleen ulkoilutakkia Zalandosta ja sain samalla ruinattua itselleni synttärilahjan tuossa helmikuussa - kuoritakin. Päädyin tähän CMP 2-IN-1 malliin koska tuo muuntautuminen liiviksi jotenkin innosti. Takki oli tarjouksessa tuolloin ja maksoi noin 65€. Hyvä on ollut, testattu on eri säätiloissa enkä keksi nyt hirveästi valittamista. Kokoa isomman olisin voinut tilata ehkä mutta ei tuo 38 nyt liian pieni ole, sopiva, mutta ajatellen että jos sinne alle haluaisi kovasti fleeceä yms tunkea niin saattaa olla piukka. (vastasynttärilahjana puoliso sai muuten 10 kerran salikortin Vidaan ja on jo käynyt muutamia kertoja aloittelemassa salitreeniä uudelleen).

Housuosasto mietitytti pitkään ja hartaasti että millaiset sinne nyt hankkisi. Omasta takaa ei vaellushousuja ollut eikä kokemustakaan sellaisista kunnollisista joten Google joutui taas usean viikon ajan auttamaan salapoliisityössä. Jostain syystä palasin aina katsomaan uudelleen ja uudelleen näitä Lundhagsin Njeeru-housuja.  Tuon Sportamoren kautta minne tuo linkki johtaa tilasin viikko sitten - ja hyvä kun silloin tilasin kun tarjous oli! Nyt hinta näköjään 139,90€ - minä maksoin viikko sitten ostaessani 83€! Nettikauppa toimi todella hyvin ja nopeasti. Tilasin housut viime viikon tiistaina ja olin varma etteivät tule kun vasta pääsiäisen jälkeen mutta torstaina tuli jo tekstari että voit noutaa Siwasta. Lasku oli mukana eli vasta sovittamisen jälkeen tarvitsi maksaa. Onneksi luin ne arvostelut mitä eri saiteille oli housuista kirjoitettu sillä jos olisin tilannut normikoon olisi ne olleet ihan liian pienet. Arvosteluissa kehoitettiin tilaamaan kokoa isommat kuin normisti ostaisit sillä istuvuus on tiukahko. Sopivat tuli ja testattu on. Tykkään näistäkin!

Viimeisimmän hankinnan tein tänään. Olen jo pidempään kelaillut että olisiko aktiivisuusranneke tms hyvä. Paljon olen kuullut käyttäjiltä kehuja ja itse katsellut sellaista missä on myös GPS mukana. Se ominaisuus lähinnä siksi että sitten Kilimanjarolla saan seurata myös korkeutta ja reittiä. Uskon että muuten tuosta on hyötyä itsellekkin että pystyy paremmin seuraamaan tekemisiään. Päädyin ostamaan Polar M400 mallin Hobby Hallista, hintaa sykevyön kanssa 169€. Ihan paska :) Johtuen siitä että mä en osaa vielä käyttää sitä… Rekkauduin Flow-portaaliin mikä näyttää todelta hyvältä seurantatyökalulta. En ole jaksanut vaan vielä perehtyä että miten tuo toimii… Pistin sen ranteeseen kun lähdin koiran kanssa lenkille ja pienen matkaa käveltyäni sain sen jopa tallentamaan meidän matkaa. Nyt se piippaa tuossa mun vieressä "tallennus keskeytetty" kun en jotenkin saa sitä pysäyttämään itseään ja palaamaan takaisin alkunäyttöön eikä se sitä mun kävelydataa ole sinne Flown puolelle synkannut eikä myöskään iPhone appsiin minkä kanssa tietty heti menin lataamaan. Ehkä täytyy tosiaan katsoa ne tutorialvideot ja perehtyä käyttöohjeisiin ennen kuin menee hermo! Palailen aiheeseen tuossa myöhemmin kuinka M400 kanssa on alkanut yhteiselo toimimaan.

Shoppailun lisäksi muu treenaaminen menee vähän jotenkin. Onneksi kevät tulee ja pääsee oikeasti tekemään pidempiä lenkkejä kun valoa riittää virka-ajan ulkopuolellakin. Aika vaan menee niin nopeasti että kohta sekin reissu on ohi. Tänään juuri näpyttelin ihan virallisestikin lomatoiveen töistä tuolle matkamme ajalle joten konkretisoituu päivä päivältä tuo lisätreenin tarve. Hyvät varusteet kun ei yksistään sinne huipulle vie!






sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Pika-arvonta & messusuunnittelua

GoExpo on ensi viikonloppuna. Innolla odottelen että pääsen tutustumaan varsinkin OutdoorExpon puolelle. Jos olet suunnittelemassa messuille tuloa mutta lippua ei ole niin osallistu arvontaan. Tarkemmat tiedot alempana.

GoExpossa on kyllä tarkastelemisen arvoisia osioita useampikin. Kuva&kamera puoli vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta, Kunto-osastolta voisi käydä ehdottomasti hakemassa vähän uutta motivaatiota treenaamiseen sekä Horse Fair on pakko tsekata koska hevoset on niin upeita eläimiä.

Seuraavat näytteilleasettajat bongasin jo joiden osastot on pakko käydä katsomassa:

  • Polar - koska haluan ehdottomasti reissulle GPS urheilukellon
  • North Outdoor - koska merinovillaa on ostoslistalla
  • Fjällräven - koska ostoslistalla on muutakin vaatetta
  • Outdoor Media - koska toivon että Veikka Gustafsson on sielä paikalla ja saan selfien :) 
Varmasti muutakin tulee tutkittua läpi ja blogiin on tulossa sitten heti melko tuoreeltaan tunnelmia messuilta. 
Päävoitto!

Olisi tosiaan lippua tarjolla arvottavaksi messuille. Messut ovat jo ensi viikonloppuna joten arvonnalle on aikaa vain muutama päivä että lippu ehtii postissa voittajalle. Lipun arvo on 18 euroa ja se oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn messuille. 

Arvonnan ohjeet:

1. Klikkaa blogin Facebook-sivulle
2. Lähetä yksityisviesti blogin postilaatikkoon 1.3.2016 klo 1700 mennessä jossa kerrot olevasi mukana  arvonnassa ja paras tapa tavoittaa sinut jos onni suosii 
3. Pidä itsellesi peukkuja!

Arvonta suoritetaan kaikkien viestiä laittaneiden kesken "nimet pipoon" menetelmällä 1.3.2016 heti kello 1700 jälkeen ja arvonnan voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti heti. 

Onnea arvontaan ja nähdään messuilla! 



perjantai 15. tammikuuta 2016

Eettisesti ja vastuullisesti vuoren huipulle

Hiljattain törmäsin keskusteluun jossa aiheena oli kantajien ja oppaiden työolosuhteet vuorikiipeilyssä sekä vaelluksilla. Ihan varmasti aiheellinen keskustelun aihe sekä myös pohdittavaa jokaiselle joka suunnittelee vastaavaa reissua. Kilimanjarolle et pääse ilman että olet jonkun organisoidun reissun matkassa - mihin aina kuuluu sekä oppaiden sekä kantajien palvelut. Sen verran olen asiaan ehtinyt perehtyä että kaikkien retkijärjestäjien asiat näiltä osin ei ole yhtä hyvin kuin toisilla. Hinnassahan se usein näkyy - jos hinta on reippaasti alle keskiverron niin varmasti se missä säästetään on juurikin kantajien palkat. Moni järjestäjä ei maksa kantajille mitään vaan heidän palkkansa on yksistään kiinni tipeistä joita saavat retken osallistujilta. Köyhissä maissa varmasti silläkin tippiliksalla löytyy tekijää - Tansaniassa keskipalkka kuukaudessa pyörii 50 euron hujakoilla. Kuukaudessa! Saman summan pystyy tienaamaan yhdellä viikon reissulla kantajana tippinä joten ei ihmekkään että homma houkuttelee. Omalla vastuulla vielä, työnantajien vastuuseen ei kuulu näissä tapauksissa edes kantajien terveydestä huolehtiminen.

Kuva: Peak Planet - henkilökuntaa
Peak Planet joka toimii siis järjestävänä tahona omalla retkellä huolehtii kantajista sekä oppaista kuten myös ympäristöstä. Heillä on jäsenyyksiä eri organisaatioissa joilla on tarkoitus edistää kantajien työoloja sekä ympäristön hyvinvointia sekä muutenkin huolehtivat työntekijöistään ja vuoren säilyvyydestä roskattomana.  Roskaaminen on iso ongelma - kaikki matkan järjestäjät eivät niin välitä siitä jääkö leiripaikoille lojumaan roskaa vaiko eikö. Jos ajattelee omaa tulevaa reissua - retkikunnassa tulee olemaan varmasti noin 15-20 henkeä osallistujineen ja henkilökuntineen. Vuorella ollaan viikko - tuossa ajassa tuon kokoinen porukka saa aikaan jo melkoisen määrän roskaa. Climb Kilimanjaro Guiden mukaan huipulle yrittää joka vuosi noin 35000 ihmistä. Jos jokainen on sielä minimissään sen kuusi päivää niin melkoinen määrä roskaa jää jälkeen. Jos kaikki jättäisivät ne sinne niin eipä menisi kauaa kuin koko vuori olisi täydellinen kaatopaikka. Tottakai vastuu on myös retkelle osallistujilla siitä että vuori säilyy sellaisena kuin sen kuuluu olla vielä tulevillekin sukupolville - näin ollen koitan itse parhaani mukaan huolehtia siitä että mukaan lähtee mahdollisimman vähän sellaista mitä en voi itse myös alas tuoda.

Kuva: Ricky Gervais / Twitter
On hienoa nähdä kuinka eettisyys ja vastuullisuus korostuu matkailussa koko ajan enemmän ja enemmän. Eläinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa varsinkin on tapahtunut paljon edistystä suomalaistenkin matkanjärjestäjien ohjelmistoissa - moni on poistanut ohjelmistaan retket joihin liittyy eläinten törkeää viihdekäyttöä. Niin ne asenteet alkaa sitten muuttumaan myös kohdemaissa kun asiakkaita ei enää tule. Onhan vielä paljon tehtävää… Afrikan osalta en voi ymmärtää  metsästysmatkamuistojen perässä lähtevien ajatusmaailmaa (trofee-metsästys, trophy hunting). Koko toimiala on oksettava. Luojan kiitos moni lentoyhtiö on kieltäytynyt kuljettamassa näitä matkamuistoja Afrikasta ja muutenkin asian ympärillä on ollut niin paljon haloota että muutosta tapahtuu. Suomessa on myös SEY:n taholta otettu kantaa asiaan. Miksi ihmeessä joku haluaa maksaa hirveitä summia siitä että matkustaa maahan jossa on upea luonto ja mahtava eläinkunta vain tappakseen - ja saadakseen kotiinsa seinälle muistoksi tästä leijonan pään tai kirahvin taljan? Mitä metsästämistä se on ja minkä takia että eteesi tuodaan vankeudessa kasvatettu villieläin - ehkä jopa huumattuna ettei karkuun tajua lähteä jotain urpoa "metsästäjää" joka saa jotain sairasta iloa siitä että ampuu eläintä päähän sekä saa itsestästään kuvan sosiaaliseen mediaan saaliinsa kanssa? Kyllä ihmiset voi olla sairaita. Onneksi on myös heitä jotka kovasti ajavat niiden asiaa jotka eivät voi itseään puolustaa. Ricky Gervais on oma lempparihenkilö monellakin tapaa eikä vähiten siksi että hän jaksaa kerta toisensa jälkeen omalla loistavalla tavallaan nostaa esiin eläinten hyvinvointiin ja kaltoinkohteluun liittyviä asioita - myös tämän kuvottavan trofee-porukan kanssa. Toivon todellakin ettei omalle lentomatkalle satu ketään joka edes haiskahtaa siltä että matka Tansaniaan on tapahtumassa siitä syystä että muistoksi saadaan murhatun, kuoleen eläimen osa. Olisi kestämätön paikka.

Turismissa on aina varjopuolensa oli matkan tarkoitus mikä tahansa. Osassa ei muuta kuin pimeää puolta olekkaan - mutta valtaosassa kuitenkin pystytään myös vaikuttamaan positiivisesti. Turismi tuo rahaa - moni alue elää matkailijoista. Näinhän sen pitäisikin olla, win/win tilanne sekä matkustajille että paikallisille. Matkailijoiden vastuuta ei voi korostaa koskaan tarpeeksi. Olen hyvin kiitollinen siitä että itselläni on tämä mahdollisuus kiivetä Afrikan katolle, nähdä sellaista luontoa ja elämää mitä ei missään muualla ole ja samalla reissulla vielä päästä näkemään vapaana luonnossa laukkaavat kirahvit. Samalla, omilla valinnoilla voin myös edistää sitä että tuo säilyy myös omille lapsille. Nepalissa ollessani aikaisemmin heräsin aamulla näkymään Himalayan vuoristoon ja sain nähdä sarvikuonoja luontaisessa omassa elinympäristössään - korvaamattoman upeita asioita. Samalla reissulla näin myös Intian puolella kahlittuja karhuja toreilla joita hakattiin jotta ne esiintyisivät turisteille sekä pieniä lapsia jotka vanhemmat pakottivat kaduille likaisina keräämään rahaa turisteilta. Turismin monet kasvot - ja matkailijoiden vastuu on juuri siinä että kunnioitetaan paikallisia ihmisiä, heidän tapojaan, heidän luontoaan ja erityisesti pidetään omalta osaltamme huolta siitä ettei tueta minkäänlaista toimintaa joka perustuu heikomman kaltoinkohteluun rahan saamiseksi. Tuetaan kestävää kehitystä, eettisyyttä. Näytetään omalla esimerkillä paikallisille että olemme täällä näkemässä ja kokemassa sitä aitoutta sekä siitä olemme valmiita maksamaan - emme siitä että meidän vuoksi ja huvitukseksi joutuu joku kärsimään tai tekemään työtä nälkäpalkalla vain siksi että me emme välitä paikallisisten hyvinvoinnista.

Kuva: Peak Planet - kirahveja Arushan luonnonpuistossa