perjantai 2. lokakuuta 2015

Hyvin suunniteltu - puoliksi tehty!

Kuntoprojekti on vauhdissa, ainakin teorian ja suunnittelun tasolla. Facebook on oiva apuri tässäkin; omalla seinälläni ja yksityisviestein olen apua projektiin huudellut - ja huutooni on vastattu!

Ikioma kortti :)
Konkreettinen askel on otettu siinäkin mielessä että kävin tekemässä vuoden sopparin Liikuntakeskus Vidaan.  Täällä on sitten tarkoitus viettää aikaa. Ensimmäistä kertaa meinasin nyt sunnuntaina mennä - heillä on vallan sopivaan aikaan sunnuntai-iltaisin Les Mills Bodycombat tunti. Tuo innosti tuntikuvauksen perusteella, saa purettua niitä piiloaggressioitakin siinä potkiessakin. Kaveri tunnille löytyi jolla omana projektina myös kunnonkohotus.

Raput versus hissi
Vidassa on tarkoitus käydä nyt alkuun minimissään kaksi kertaa viikossa, Bodycombat tunnilla sunnuntaisin ja ihan salilla vähintään kerran viikossa. Muuten sitten kävellä ja kävellä ja kävellä. Koirien kanssa tai ilman. Onneksi mulla on näitä liikuntaa harrastavia kavereita lähellä jotka ovat suostuneet raahaamaan mua perässään myös ja antaneet vinkkejä. Kyykkyjä kuulemma kannattaa tehdä ainakin. Töissä olen koittanut ottaa tavaksi kävellä portaat neloskerrokseen hissin sijaan. Every little helps! Vuoden aikana haluaisin myös päästä kokeilemaan erilaisia lajeja. Seinäkiipeilyä ainakin on pakko päästä testaamaan.

Olen saamassa apua projektiin mahdollisesti myös ihan oikealta personal trainerilta mutta tästä lisää myöhemmin. Huippujuttu että joku ammattilainen vähän katsoisi perään, antaisi vinkkejä oikeasta treenistä ja muutenkin tukisi asiassa. Rapakuntoinen nainen keski-iän kriiseissään tuskin ilman piiskuria edes täyttömäen päälle kiipeää.


2 kommenttia:

  1. Hei! Hieno projekti sinulla. Takuulla motivaatiota lisää se, että matka on jo varattu! Seurantaan menee tämä blogi!

    t. Tiina

    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ja kiitos - mukava blogi sullakin, täytyy seurailla! Totta, matkan varaaminen on vähän sellainen "pakkorako" eli kun on deposit maksettu ei ainakaan tule keksittyä tekosyitä että "no ei nyt voikkaan". Rahat menisi :) Blogikin on vähän sellain oma motivaattori - kun sitoutuu kirjoittamaan edistymisestä - on pakko tehdä myös jotain että voi kirjoittaa. Laitoin blogille myös Fb - sivun; tervetuloa tykkäämään! https://www.facebook.com/korsostaafrikankatolle

      Poista